LUE NÄMÄ ENNEN KUIN MENET METSÄÄN

Jokainen liikkuu Oulun Koirametsän alueella omalla vastuulla. Huolehdithan, että itselläsi on riittävä vakuutusturva onnettomuuden sattuessa. Alue on aitoa metsää, joten huomio liikkuessasi, että pohja ei ole tasainen. Mikäli koirasi ei ole tottunut juoksemaan irti metsässä, aloittakaa rauhallisesti. Muista myös itse pukeutua asianmukaisesti.

Aikuisten koirien tulee olla Kennelliiton sääntöjen mukaan rokotettuja ja asianmukaisesti madotettuja. Sairaita koiria tai juoksussa olevia narttuja ei saa tuoda alueelle. Pennut ovat tervetulleita, kunhan omistaja käyttää harkintaa ja tiedostaa mahdolliset riskit.

Kerää kakat! Portin eteisestä löytyy kakkapusseja - ota siitä pari taskuusi metsään mennessä. Lisäksi biojäteastioiden yhteydestä löytyy lapio ja harava kakkojen keräämiseen. Biojäteastiaan ei saa laittaa minkäänlaisia koirankakkapusseja. Käytäthän koirasi isommilla tarpeillaan ennen aitaukseen menoa, sillä jätösten löytäminen metsän varvikosta saattaa olla todella haastavaa.

Alueelle saa mennä ainoastaan omalla varatulla vuorolla! Porttehin ei tarvitse olla koodeja tai avaimia. Portit lukitaan sisältäpäin alueelle mentäessä. Alueelle ei koskaan saa mennä, mikäli siellä on jo joku.

Koiraa ei saa jättää aitaukseen ilman valvontaa.

Oulun Koirametsän verkkoaita estää isohkojen luonnoneläinten pääsyn alueelle. Se ei kuitenkaan estä ympäristössä elävien pienten eläinten (myyrät, hiiret, käärmeet, sisiliskot jne) kulkemista. Mikäli koirasi kiinnostuu kovasti esimerkiksi risukasasta, kannattaa se ohjata muihin juttuihin, sillä kyseessä voi olla kyykäärme. On hyvä muistaa, että käärmeet ovat arkoja eläimiä ja ne yleensä pyrkivät pakenemaan. Pureminen on niille vasta se viimeinen puollustuskeino. Mikäli käärme puree koiraa, pidä koira mahdollisimman liikkumattomana ja ota yhteys eläinlääkäriin. Oulun seudun eläinlääkäripäivystys on aina auki 0600 393 960 (Poratie 7, 90140 Oulu)

Tulenteko on sallittu vain sille osoitetulla paikalla, mikäli alueella ei ole voimassaolevia palovaroituksia. Polttopuut ovat vapaasti asiakkaiden käytettävissä, mutta vältäthän turhaa tai liian suurten tulien tekoa. Makkaratikut ja paistoritilä löytyvät laavulta. Omien paistotikkujen teko alueen puista on kielletty.

Omien lelujen, tarvikkeiden jne tuonti alueelle ja maastoon sijoittaminen on täysin sallittua. Paikat siivotaan oman vuoron lopuksi. Löytötavarakoriin voi jokainen toimittaa maastosta löytyneitä tavaroita.

Verijälkien vetäminen maastoon on toistaiseksi kielletty mahdollisten ongelmatilanteiden välttämiseksi. Jonkinlainen "jälkiviikko" on mahdollista järjestää mikäli innokkaita löytyy useampia ja asiasta ehditään ajoissa tiedottamaan muita asiakkaita.

Paukkuarkuustreenit sovitaan erikseen.

Puustoa ei saa vaurioittaa

Maastopyöräily, -juoksu, hiihto, lumikenkäily jne ovat sallittuja. Moottoriajoneuvon käyttö alueella on kielletty.

Koirat saavat kaivaa -paitsi aidan ali. Muutoinkin koirille on sallittua kaikenlainen riehuminen ja rellestys. Risuja, juuria, keppejä, kantoja jne saa repiä, kuljettaa ja jyrsiä mieli määrin. Myös Koirametsän kalusteet on suunniteltu tähän käyttöön ja niitä uusitaan tarpeen vaatiessa. Koirille on meidän puolestamme oikeastaan vain yksi sääntö käyttäytymistä koskien: Alueelta tulee poistua oikeaan aikaan omistajan kanssa.

Alueen vuokrahinta määräytyy mukana olevien koirien ja tuntimäärän mukaan. Ihmismäärää ei ole rajoitettu. Alueen varaus on sitova ja maksua ei palauteta. Oman vuoron saa kuitenkin luovuttaa toiselle käyttäjälle. Sairastapauksissa, narttukoiran juoksujen alkaessa tai koiran terveyttä vaarantavista syistä (esim liian kova helle/pakkanen) aikaa voidaan siirtää toiseen ajankohtaan.

Alueelta on poistuttava muutamaa minuuttia ennen oman vuoron loppua. Huolehdithan siis, että saat koirasi kiinni ajoissa. Aitauksen ulkopuolella koirien on oltava aina kytkettynä.

Parkkialueella olevat koirat eivät saa aiheuttaa häiriötä Koirametsässä olevalle asiakkaalle, pidä koirasi siis autossa tai käytä pienellä kävelyllä mikäli joudut jostain syystä odottelemaan. Alueelta poistuvalle koirakolle on annettava riittävästi tilaa. Vältä vieraiden koirien kohtaamista sillä osa on oikeasti aggressiivisia!

Alue tarkistetaan ja tarvittavat huolto- ja ylläpitotoimet tehdään säännöllisesti. Jos kuitenkin löydät huomautettavaa tai jonkin puutetta, niin ilmoitathan siitä viestillä yrittäjälle. Haluamme pitää Koirametsästä huolta, joten ilmoitathan pienimmästäkin asiasta. Kiireellisissä tapauksissa (esim aita rikki tms) pyydämme, että soitat välittömästi niin saamme korjaustoimet käyntiin mahdollisimman pian. Huoltotoimet suoritetaan aina Koirametsän ollessa tyhjä, ellei toisin sovita.

Jokaisen alueen käyttäjän tulee huolehtia siitä, että alue on oman käytön jäljiltä siisti ja puhdas, jotta seuraavan asiakkaan on sinne mukava tulla. Ruuan jämiä/koiran nameja tms ei saa jäädä muiden koirien ulottuville. Nuotiota ei tarvitse erikseen sammuttaa, hiillos kyllä hiipuu itsekseen. Huolehdi kuitenkin etteivät tulet jää "täydellä teholla" palamaan.

Yrittäjään saa aina ottaa yhteyttä, mikäli jokin asia askarruttaa :)

    

   

Kimi
Pörri
Topi